Veikkaan että Huli synnyttää vuorokauden sisään. Eilen illalla eikä tänä aamuna ole maistunut ruoka. Tulin käymään Hulin kanssa omassa kodissani ja Huli väänsi ihan kuravellit makkarin lattialle. Oli kyllä käytetty ulkona, mutta hätä ei näköjään lue lakia. Siivosin jätökset ja sillä aikaa Huli oli kaivautunut piiloon mun sänkyyn. Se oli tehnyt pesän päiväpeiton ja peiton alle, eikä siitä näkynyt edes häntää.

Se kaiveli hirveästi myös pentulaatikon vilttejä. Lämpö on ollu aamusta lähtien 36,8 asteen tienoilla. Oisko se sitten viime yön aikana laskenut reilusti alle 37 asteen ja alkanut nyt taas nousta.

Me lähdetään ihan just takaisin porukoiden kämppään ja huonompi juttu on, että jostain syystä siellä ei toimi eilisestä lähtien netti. Eli en pääse ilmoittamaan ihan samantien pentujen syntymästä, kuin niille joiden puh.numero mulla on. Palaan kyllä huomenna päivällä omaan kotiin ja saan sitten viimeistään netinkin kautta laitettua infoa.

Mä sairastuin juuri sopivasti pentujen tuloaikaan eli pystyn kokoajan vahtimaan Hulia. Sain siis tänään kolmen päivän saikun, sairaan kipeän kurkun takia. Kävin ihan nieluviljelyssäkin, toivottavasti ei oo mitän angiinaa.